Yritys


Pihasuunnittelu Pirkko Tikka on kuopiolainen piha- ja vihersuunnitteluyritys joka on keskittynyt yksityisten pihojen ja puutarhojen sekä loma-asuntojen pihojen suunnitteluun. Yrityksen perustaja Pirkko Tikka on koulutukseltaan puistopuutarhuri. Häneltä löytyy runsaasti vankkaa kokemusta ja ideoita niin pienen kuin ison pihan tai puutarhan suunnitteluun.

Yritys on perustettu vuonna 2007 ja toiminta-alueena ovat Kuopio ja ympäristökunnat.

Miksi pihasuunnitelma?

Pihasuunnittelu perustuu aina asiakkaan toiveisiin ja tarpeisiin. Se on yksilöllinen kutakin pihaa varten ja perustuu juuri sen pihan mahdollisuuksiin. Suunnittelijan avulla saat pihastasi mieleisen, toimivan, viihtyisän ja helppohoitoisen kokonaisuuden. Hyvän pihasuunnitelman avulla säästät rahaa, vaivaa ja aikaa ja suunnittelulla ratkaistaan pihan rakentamis- ja hoitokustannukset. Laadukkaasti suunniteltu piha nostaa myös kiinteistön arvoa. Pihan suunnittelua voidaan toteuttaa myös pienemmälle alueelle esim. pihan sisääntulo tai oleskelualue. Suunnittelijan voi pyytää myös neuvontakäynnille. Pihasuunnitelma on vain pieni investointi pihan rakentamisen kokonaiskustannuksista.
 

 KYSY TARJOUSTA PIHASUUNNITELMASTA!